Suuri rakkauteni koirat
Turre
Olen aina rakastanut koiria! Lapsena tarpeeksi kauan jankutettuani sain ensimmäisen oman koirani, joka oli rodultaan kettuterrieri. Nimekseen se sai Turre ja oli minun rakas leikkikaverini.
Turre oli ihana persoona. Se tykkäsi istua potkurin kyydissä ja jopa polkupyörän tarakalla. Minulla oli oma pieni potkuri ja kun lähdimme jäälle se juoksi hetken rinnalla hypäten pian kyytiin. Siitä oli talvella leikkiessämme kiva varastaa lapaseni ja viuhtoa sitten se suussaan minua karkuun. Sen kanssa ei kyllä tullut yhtään tylsää hetkeä.
Suureksi surukseni yhtenä keväänä Turre karkasi ja ilmeisesti hukkui kevätjäihin. Sen jälkeen minulla oli myös kissa nimeltään Taku, mutta se ei koskaan ollut minulle niin rakas kuin Turre oli. Aikuiseksi vartuttuani haaveilin edelleen omasta koirasta ja toteutuihan se toive lopulta.
Sunny
Naimisiin mentyäni ja lastemme kasvaessa sekä muutettuamme maaseudulle päätin hankkia tyttärilleni koirakaverin. Niinpä sitten eräänä kauniina kesäpäivänä ajoimme hakemaan meille ihanan huiskuhännän. Tuo koira oli sekarotuinen kaunotar ja maailman viisain olento. Sunnyn isä oli pitkäkarvainen saksanpaimenkoira ja emo oli collien ja ajokoiran sekoitus. Aurinkoisen luonteensa vuoksi se sai nimekseen Sunny. Täytyy sanoa, että Sunny oli varmasti perinyt noiden rotujen kaikki parhaat ominaisuudet ja luonteenpiirteet.
Sunny oppi uskomattomia asioita aivan itsekseen kenenkään sille niitä opettamatta. Se opetteli aukaisemaan ovet, kiipesi kerran puuhun ja löysi pallonsa joka kerta, vaikka sen heitti sille keskelle metsikköä. Sunnysta ja sen fiksuudesta riittäisi tarinoita vaikka kuinka paljon, mutta jätän ne toiseen kertaan. Sunny eli kunnioitettavat 14 vuotta ja toi meille iloa kukkurapäin.
