Nyt vuorotteluvapaalla ollessani on aikaa parannella puutar-haamme. Viime kesänä sairastelin ja edellinen kesä oli hirveä hyttyskesä, joten puutarhanhoito jäi miltei täysin. Isäntä kitki pahimmat rikkaruohot kukkapenkeistä, mutta siinä se sitten olikin. Nyt hipsiessäni eräänä kauniina ja suht lämpimänä kevätpäivänä takapihalle sain suoraan sanottuna sätkyn. Rikkakasvit olivat vallanneet täysin kukkapenkit, koristealtaasta oli tullut osmankäämien valtakunta, juhannusruusu näytti ryteiköltä ja nurmikko oli kuivien lehtien peitossa. Karmea savotta oli edessä, mutta mikäs siinä auttoi muuta kuin piti kääriä hihat ja käydä toimeen.
Rehottava juhannusruusu
Ihan ensitöikseni kävin juhannusruusun kimppuun. Olipa siinä hommaa! Aikani kun siinä puskan sisällä rymysin, niin puska alkoi näyttää paremmalta. Keskityin leikkaamaan vain kuivat oksat, ettei ruusu möksähtäisi tämän kesän ajaksi. Ihan en mieleiseni näköistä siitä saanut, mutta täytyy malttaa mielensä ja leikata ensi keväänä sitten lisää. Tosin ensi kevääksi aion hommata oikeat nahkaiset ruusuhansikkaat, koska viiltosuojahansikkaat eivät noihin piikkien pirulaisiin auta. Niinpä käteni muistuttivat taas neulatyynyjä. Sehän tiesi noin viikon verran piikkien nyppimistä kämmenselistä ja sormista.
Vesiheinän vastainen taistelu
Seuraavaksi jatkoin hommia pienimmästä kukkapenkistä ja kävin sen kimppuun päättäväisesti. Myllersin ja raastoin vesiheinää ja kaikenlaisia muita rikkakasveja penkistä. Luultavasti siinä katosivat kauniit kellokukatkin, koska niitä oli mahdoton pieninä erottaa tuosta rikkaruohoviidakosta. Onneksi syysleimut olivat selkeästi erotettavissa, koska niissä oli jo noin viiden sentin terhakat alut. Myös maksaruohot olivat venyneet mukavasti, vaikkakin jouduin nostamaan pienimmät puskat kokonaan pois penkistä, että sain rikkaruohojen juuret sieltä eroteltua pois.
Kun aikoinaan perustin tuon kukkapenkin laitoin nurmen päälle juurimaton ja sen päälle mullat sekä reunustin sen mukulakivillä. Kivien ulkopuolelle olin jättänyt noin kymmenen sentin hiekkakaistan erottamaan penkin nurmikosta. Nyt tuo hiekkakaista oli kasvanut täyteen vesiheinää. Onneksi niiden juuret irtosivat hiekkamaasta melko helposti. Kivet jouduin nostamaan ylös, että sain rikkakasvien juuret nyhdettyä niiden alta pois. Juurimatto oli kyllä pitänyt, mutta rikkaruohot olivat hiipineet reunojen kautta penkkiin. Matosia oli paljon ja sehän on hyvä merkki. Maa on silloin kuohkeaa ja hyvää kukkien kasvaa.
Villejä lupiineja
Oman lukunsa muodostivat pari lupiinia, jotka olivat ilmestyneet penkkiin. Herranen aika, että niiden juuret oli paksut ja sitkeät. Istuin pyrstölläni nurmikolla ja kiskoin kaksin käsin juurista. Meinasi jo usko loppua, kun paksuin juuri ei hievahtanutkaan. Mietin jo, että pitääkö kutsua mies apuun. Sisu ei kuitenkaan antanut periksi ja päätin murtaa juurta pienempiin osioihin. Tuolla konstilla sain ne revittyä irti. Että lycka till vain, jos lupiineja yritetään teiden varsilta hävittää. Siihen tullaan tarvitsemaan kaivinkoneita! Ja kaikkia juurenpätkiä tuskin niiilläkään saa pois maasta.
Pari päivää piti tuon penkin kimpussa viettää, mutta lopulta sain penkin näyttämään taas kukkapenkiltä. Lisäsin mustaa puutarhamultaa ja istutin muutaman ostamani orvokin penkin etureunaan. Taimien alle hieman kanankakkaa ja sitten vain miettimään tyhjiin aukkoihin joitain uusia kukkia. Ruokakauppareissulla käväisin Tokmannilla ja sieltä tarttui mukaani pari daaliaa ja pari uutta syysleimun tainta. Voilá, nyt vain sitten kastellaan ja odotellaan kukkien puhkeamista.
